Kulttuurishokki, osa 2

Suomessa linja-autonkujettajat ymmärtävät suomea. Valoisaa riittää liki iltayhdeksään. Kaupoissa myydään laktoosittomia tuotteita ja monessa paketissa on merkintä "vähäsuolainen". Päivittäin ilmestyy useita sanomalehtiä, joiden sarjakuvasivuilta löytyy Viivi ja Wagner. Ymmärrän mitä puhutaan. Eikä kerjäläisiä juuri näy.

Suomessa on kylmä. Maassa on puoli metriä loskaa, eikä kevättä kuulu. Dr. Oetkerin hedelmämysliä ei löydä kaupasta, Jogobellan ihanan täyteläisestä hedelmäjogurtista puhumattakaan. Matkustaminen on kallista, ruoka on kallista, elokuviin meneminen tai ulkona syöminen on tolkuttoman kallista (toisaalta juomarahaa ei tarvitse jättää). Ihmiset kulkevat kadulla vihaisina (suomalaiset ovat sikäli omituista väkeä, että eivät tajua asuvansa kotona).

On ihanaa tavata tärkeitä ihmisiä ja juoda maitoa pitkästä aikaa. Ymmärrän nyt selvästi, miksi muualla on hyvä, mutta kotona paras - ja samalla suhtaudun kaikkeen täällä toisella tavalla kuin ennen. Ehkä tämä on nyt sitä matkailun tuomaa kykyä ottaa asioihin etäisyyttä ja olla suhtautumatta kaikkeen itsestäänselvyytenä. Huomaan olevani kiitollinen siitä, että ymmärrän tienvarsimainokset ilman sanakirjan tai vaihtarisiskon apua ja että voin huoletta mennä pankkiin toimittamaan asioitani tarvitsematta pelätä lyövänsä päänsä hajalle kielimuuriin. Toivon, että Suomen-vierailun jälkeen osaan ottaa kaiken irti jäljellä olevasta vaihtoajasta - ja toivon, että saisin jotenkin säilytettyä tämän uuden näkökulman vielä palattuani lopullisesti Suomeen.