Arki on alkanut

Yhtákkiá vaihto-opiskelijana olemisessa ei olekaan enáá mitáán erikoista, saati hohdokasta. Ikkunasta nákyy joka aamu sama maisema: liian korkeita kerrostaloja, itáautoja, yliopiston páárakennus ja vastapáinen koulu-ruokala-uimahalli-kirjasto-mysteerio. Ihmiset kávelevát kadulla vihaisen náköisiná ihan kuin kotona (ulkomaalaiset ovat siitá jánniá, ettá he eivát tiedá asuvansa ulkomailla). Ulkona sataa rántáá tai vettá, ihan kuin kotona. Postilaatikossa on pelkkiá mainoksia eiká kirjeitá, ihan kuin yleensá kotona.

Ongelmatkin ovat samoja: mitá söisin tánáán? Mitá tekisin viikonloppuna? Pitáisikö opiskella vai vetáá lonkkaa? En kai ole lihonut? Pahus, olivatko ne viimeiset ehját sukkahousut?

Ulkomailla on siis ihan samanlaista kuin kotona, paitsi ettá tááltá ei láhdetá viikonlopuksi Ulvilaan. Kielimuurikin on aika toissijainen ero - eihán minun murteestani kukaan Suomessakaan ota selváá, ainakaan opiskelupaikkakunnalla. Ruoka on hiukan erilaista: maidossa on 2,8 % rasvaa ja se náyttáá kermalta; ruisleipáostoksille pitáá láhteá keskustan terveyskauppoihin. Mutta koulun ruokalasta saa perunamuussia ja láhikaupassa myydáán hapankorppuja ja radiossa soivat Darude ja Bomfunk MC's (tarkemmin sanottuna muutaman vuoden takaiset hitit Sandstorm ja Freestyler). Eihán táállá mikáán koti-ikává ehdi edes tulla, kun kaikki on ihan samanlaista. Onko joka paikassa loppujen lopuksi ihan samanlaista?