Pakaaseja

Tänään sain sähköpostin, joka huojensi mieltäni suuresti ja palautti uskoni siihen, että selviän kyllä: debreceniläinen tutorini kirjoitti tulevansa vastaan asemalle ja saattavansa minut asunnolleni. Hän vaikutti tosi ystävälliseltä ja nyt olen hyvin onnellinen enkä pelkää enää juuri yhtään. Tutorit ovat iloinen asia. Jatkakaa samaan malliin! Teette hyvää työtä!

Matkalaukku on nyt valmis. Se painaa 18 kiloa, jäin siis kaksi kiloa sallitun painon alle, mikä on ihan hyvä saavutus kaltaiseltani superhamsterilta. Käsimatkatavarat mahtunevat ihan asiallisesti isompaan selkäreppuuni, joskin siitä tulee aika painava. Matkatavara-assistenttini (terveisiä!) tosin väitti, ettei se haittaa: jos laukku vain näyttää tarpeeksi pieneltä, sitä ei punnita. Täytyy vain toivoa parasta.

Muutamia katkeria luopumisia: aikuiskenkäni joutuvat jäämään kotiin, samoin paremmat housuni. Sen sijaan sain sovitettua laukkuun lierihattuni, tilkkuhameeni ja aamutossuni. Panda ja Kisu on sullottu sukkahousujen joukkoon ja litistetty, mutta he ovat kaikesta huolimatta mukana hoitamassa siirtymäobjektin virkaa. Ei kovin fiksua eikä kypsää, mutta ainakin saan mukaan sellaista tavaraa, jota oikeasti tarvitsen. Mitä sitä nyt joillakin housuilla? Lierihattu on paljon kivempi.

Punnitsen edelleen mielessäni keittokirjan ja suosikkiromaanin välillä. Jälkimmäinen olisi hyvin kevyt, mutta keittokirjasta saattaisi olla sekä iloa että käytännön hyötyä. Toisaalta pitäisi tietysti pärjätä maassa maan tavalla; toisaalta, jos vatsa on rikki kahden viikon maan tavalla elämisen jälkeen, pitää vaihtaa taktiikkaa. Eikä ruoanlaittotaidosta varmaan olisi haittaa elämässä muutenkaan. Ehkä päädyn Kotiruoka-kirjaan. (Toisaalta Erlend Loe on kyllä monesti pelastanut minut tiukoista paikoista. Tosin on myönnettävä, että Erlendin selviytymiskeinot, opiskelun kesken jättäminen ja kumipallon ostaminen, eivät ehkä vaihto-opiskelijan ongelmavyyhtien purkamisessa ole niitä hyödyllisimpiä.)

Sitten kirjoittelemaan osoitteita kaikkeen.