Sitä odotellessa

Kaikki muuttuu pikku hiljaa konkreettisemmaksi. Allekirjoitin vuokrasopimuksen ja otin siitä valokopion Kansaneläkelaitosta varten; toisaalta vuokrasopimustani kotimaassa on jäljellä kahdeksan vuorokautta. Lähtöpäivän siirtyminen varmistui, mikä oli yhtä aikaa huojentavaa ja hämmentävää. Vaikka on hauskaa vielä hengailla kotona mitään tekemättä ja tavata ihmisiä, olisi toisaalta ollut helpottavaa jo päästä tästä jännityksestä ja odottamisen turhaumasta. Koko ajan pelottaa vain enemmän, ja välillä valvottaa öisin. (Siinä nyt ei oikeastaan ole mitään uutta.)

Tapasin matkalippuvastaavani lounaan yhteydessä ja hän pohjusti minua lentämiseen. Sain valtavasti informaatiota ja tunnen itseni aina vain säälittävämmäksi noviisiksi kaikkien lentomatkustukseen liittyvien ihmeellisyyksien keskellä. On kauheaa olla näin vanha ja tehdä asioita ensimmäistä kertaa. Kaikki nauravat minulle päin naamaa.

Mutta minullapa onkin osoite Unkarissa! Sinne voi lähettää kirjeitä ja kortteja. Ja otan mukaani oman juustohöylän ja kuorimaveitsen ja jonkun kivan ja helpon neuleen. Nämä kaikki pitää muistaa pakata ruumaan menevään matkalaukkuun, sillä juustohöylällä voisi ahdistettuna tappaa jonkun, eikä lentoyhtiö halua sellaista kolausta julkisuuskuvalleen. "Vaihto-opiskelijan stressi purkautuu väkivaltana: kahdeksan matkustajaa suikaleina."