Lievästi kaoottinen

Eilen tyhjensin opiskelija-asuntoni ja matkustin junalla tänne kotipaikkakunnalle, jossa on tarkoitus viettää jäljellä olevat päivät ennen lähtöä. Muutamia osoitteenmuutoksia on vielä tekemättä, Kela herjaa minua kirjeessä ja lupailee hohdokasta 140 euron opintorahaa, ja kaikki vaatteeni ovat levällään pitkin vanhempien keittiön lattiaa odottamassa, että teen lopulliset päätökset niiden pääsystä mukaan. Onneksi laukku on aika iso (kiitos lainasta!).

Maanantaina sain avaimet Unkarin residenssiini. Nipussa on viisi avainta, joista neljää tarvitsen päästäkseni sisään uuteen kotiini. Keskimmäistä avainta ei saa käyttää, siihen liittyy kauhea legenda, sellainen, jota kerrotaan jossakin muodossa kai useimmista asunnoista: miten joku on joskus tehnyt jotain ja seurauksena kukaan ei enää uskalla koskea siihen sohvan eteisenpuoleiseen kädensijaan. Muitakin asioita selvisi, esimerkiksi se, että Unkarissa busseille ei huiskuteta, vaan seisotaan vain toiveikkaana pysäkillä ja odotetaan, että bussikuski tajuaa pysähtyä. Jos bussi ajaa ohi, odotetaan seuraavaa ja toivotaan parasta.

Nyt lähden kauppaan ostamaan itselleni tiskiharjan. Kuin länsimaisen sivistyksen ensi airut vien kodinhoitoon liittyviä apuvälineitä itäiseen maahan. Halleluja!